Siirry pääsisältöön

ASIANTUNTIJA

Tuo viimeaikojen hyväksikäytetyin sana.
2020 tullaan varmasti muistamaan asiantuntijuuden kulta-aikaina maailmanlaajuisesti monesta muustakin syystä.

Vaikka en keneltäkään halua hänen asiantuntijuuttaan viedä, ovat viime aikojen erinäiset ulostulot ja kannanotot ilmaantuneet silmieni eteen häiritsevästi. Tämä taas on saanut minut pitkästä aikaa vuodattamaan ajatukseni myös tekstin muotoon.

Aihe, joka on kirvoittanut mieltäni jo viime vuodesta saakka on FGM eli female genital mutilation, tuttavallisemmin suomeksi sanottuna naisten sukuelinten silpominen. Ennen varsinaista avautumista haluan avata hieman kyseistä käsitettä ja sen tarkoitusta.
Naisten sukuelinten silpominen tarkoittaa ilman lääketieteellistä syytä tehtäviä toimenpiteitä, joihin liittyy naisten ja tyttöjen ulkoisten sukuelinten osittainen tai täydellinen poistaminen tai vahingoittaminen. Kyseessä on siis erityisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivallan muoto, joka on Suomen lainsäädännön mukaan rangaistava teko. Silpomisperinnettä esiintyy Lähi-Idän, Aasian sekä Afrikan maissa. Perinnettä harjoitetaan monesti uskonnon nimissä, vaikka mikään uskonto ei sitä selitä / vaadi ja syyt vaihtelevat hyvin laajasti maasta, kulttuurista ja alueesta toiseen. Myös tyttöjen silpomisikä vaihtelee aluuesta toiseen. THL:n mukaan useimmiten tytöt silvotaan 4 - 10 -vuotiaina. Kansainvälisen muuttoliikkeen myötä silvottuja ja silpomisuhan alaisia naisia ja tyttöjä asuu ympäri maailmaa. Aiheena tämä tuli Suomeen ajankohtaiseksi 1990 -luvun alussa, jolloin ensimmäisiä pakolaisia silpomisperinnettä yhä harjoittavista maista tuli tänne. (THL)

Aiheena tämä tosiaan tuli -90 luvun alussa ilmi ja edelleen asia on kuitenkin tämän päivän puhutuimpia. Kolme vuosikymmentä ja edelleen on vaikutelma siitä, että ei olisi mitään asian eteen tehty. Uskallan väittää, että asian laita ei kuitenkaan ole ihan täysin näin. Silpomisen kanssa on ennaltaehkäisevää työtä vuosien mittaan tehty ruohonjuuritasolla. Ihmisten tietoisuutta on lisätty ja edelleen työtä tehdään aktiivisesti niin yhteisöjen sisällä kuin terveydenhuollon toimesta. Toiset omaavat henkilökohtaisen ja subjektiivisen kokemuksen asiasta, moni taas ei. Aiheesta ovat kuitenkin kaikki puhumassa ja kaikki ovat yhdessä pelastamassa tyttöjä ja naisia karulta maailmalta niin kuin kuuluukin. Hienoa voimien yhtenäistäistämistä, saatat ajatella tässä vaiheessa, mutta ehhei. Pelastamista on vain tehty tavalla, jota oudoksun suuresti.

Olen pitkään halunnut FGM:stä puhumisen kirjoituksissani välttää. Viimeisen viikon aikana olen kuitenkin sen verran triggeröitynyt monesta asiasta, etten voi olla enää aihetta käsittelemättä. Ai miksi? Minäpä availen asiaa hieman seuraavaksi.

Viime vuoden kevään kouluterveyskyselyyn oli tosiaan otettu mukaan kysymys sukuelinten silpomisesta. 0,2 prosenttia vastanneista ilmoitti kokeneensa silpomisen ja 0,4 prosenttia ei osannut täysin sanoa onko kohdannut silpomista. Kyselyyn vastanneista tytöistä 40 ilmoitti olevansa Suomessa syntyneiden vanhempien lapsia eli toisin sanoen kolmannen polven maahanmuuttajia. Itse toisen polven maahanmuuttajana, joka on syntynyt -90 luvun puolessa välissä en tiedä ikäluokkani lasten (mainitsemani kolmannen polven maahanmuuttajat) olisivan tarpeeksi vanhoja vastaamaan kyselyyn vastanneiden ikäluokkaa. Toisin sanoen nämä 40 tyttöä kuuluisivat todellisuudessa siis kantaväestöön. Tässä herääkin seuraavanlainen kysymys: harjoitetaanko kantaväestön sisällä naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomista?

Kuuntelin viime vuoden lokakuussa lakiovaliokunnan julkista kuulemista Erillislaki -aloitteesta. Kansalaisaloitteen alullepanijan Finlaysonin toimistusjohtajan Jukka Kurttilan mukaan Suomessa on hiljaisesti näiden vuosien (kolmen vuosikymmenen) ajan sallittu tyttöjen ja naisten hiljainen silpominen. Hän näki jo tuolloin erillislain tärkeänä signaalina siitä, että silpomista ei hyväksytä Suomessa. Elin tuohon päivään saakka siinä ajatuksessa, että kyseistä käsittämätöntä radikaalisen väkivallan muotoa ei alun alkaenkaan hyväksytty Suomessa.

Kyseinen laki herätti minussa jo tuolloin hieman ristiriitaisia ja sekalaisia tunteita. Mielestäni se oli, ja on edelleen, kaksiteräinen miekka. Ennaltaehkäisevään työhön se olisi ehkä tuonut uskallusta ja näin terveydenhuollon ammattilaiset olisivat ehkä uskaltaneet entistä vahvemmin ottaa asian esille ja yhteisössä tabu -leima lähtisi keskustelujen aloittamisesta. Ongelma ja haitta olisi mielestäni taas ilmennyt, kun kyseistä lakia olisi alettu käyttämään väärin. Väärinkäyttö voisi ilmaantua esimerkiksi siinä kohtaa, kun lomalle sukujuurilleen korkean riskin maahan vanhempiensa kanssa menevän nuoren tytön puolesta herää "huoli" ja ajatellaan hänen olevan jo valmiiksi silpomisuhan alla ennen minkäänlaista vanhempien kanssa käytyä keskustelua. Kyseiselle tytölle tehtäisiin tässä tapauksessa ammattilaisen toimesta kliininen tutkimus vastoin hänen tai vanhempiensa tahtoa ja hän olisi eriarvoisessa asemassa ikätovereihinsa verrattuna vain ja ainoastaan matkakohteesta heränneen huolen vuoksi. Tätä on nimittäin nähty myöskin.

FGM on edelleen tälläkin hetkellä laissa tuomittava teko, josta saa 10v tuomion ja, joka vanhenee vasta 20 vuotta tekohetkestä eli toisin sanoen jo 20 vuotta sitten tehdystä teosta voi saada rangaistuksen. 

Läpi näiden keskustelujen ajan on ollut suuri huoli myös siitä, että moni muu tästä perinnettä harjoittavista yhteisöistä tulevista nuorista ei saa tietää aiheesta tarpeeksi ja tämän vuoksi heidät on pelastettava ja heille on asiasta nimenomaan kerrottava heti. Ei, ei, ei ja eeeei. Pohdin nimittäin asiaa omalla kohdallani. Itselläni ei silpomisesta ole henkilökohtaista kokemusta, vaikka sitä on tökerösti terveystarkastuksessa kyseenalaistettu, kun on huomattu minun viettäneen yhden kesäloman vuosia taaksepäin Somaliassa. Pohdin alakouluikäistä Khadraa, joka tilastojen mukaan olisi ollut tuolloin hyvin suuren silpomisuhan alla. Jos vanhempani olisivat silpomista noin pienenä kertoneet, olisi minun ajautsmaailmani järkyttynyt. Alakoululaisen tai peruskoulun yläluokkiakaan käyvän ei kuulu tietää tuollaisista asioista! 

Yksikin tyttö on liikaa. Tätä on sanottu monesti ja minäkin seison sen takana. En vähättele ongelmaa enkä sano, etteikö joku toinen olisi valitettavasti uhriksi joutunut. Nämä viime viikkoiset keskustelut kuitenkin tuovat vaikutelman siitä, että ongelma olisi valtakunnallisempi ja silvottuja tyttöjä olisi hyvinhyvinhyvin paljon enemmän.

Minäkin terveydenhuollon ammattilaisena uskon yhdenkin tytön olevan liikaa. Kyseessä on minunkin mielestä radikaalista fyysisestä, myös vakavan henkisen vaurion aiheuttavasta, väkivallan muodosta. Näistä ongelmista puhuttaessa nousevat valitettavasti tummaihoiset somalitaustaiset nuoret naiset valokeilan alle sattuneista syistä ja muut ongelman kanssa mahdollisesti kamppailevat yhteisöt jäävät unholaan. He joutuvat valokeilaan, johon he eivät ole hakeutuneet. Valokeilaan, jossa ovat oletetusti tämän väkivallan muodon uhreja asiasta täysin tietämättöminä.

Tässä vaiheessa on mielestäni jo oikeat uhrit unohdettu ja asian tarkoitus on jäänyt sivuseikaksi lukujen valossa. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien uhriuttamisen sijaan, voisi kotouttamisen yhteydessä tehtävään työhön keskittää kaikki tämä energia.

Kohdallani, kuten monien muidenkin yhteisössäni olevien kohtalosisarieni kohdalla, on perinne katkaistu jo vanhempiemme kohdalla. Vanhempamme eivät ole nähneet asiakseen valistaa meitä peruskoulun aikana, sillä tuon ikäisen maailmaa ei tarvitse romuttaa kolmansissa maissa tapahtuvasta järkyttävästä väkivallan muodosta. Alakoululaisen kuuluu nähdä maailma lapsen silmin ja nauttia vielä sen hetken ilman huolia. Yläkoululainenkaan ei välttämättä ole valmis kuulemaan asiasta. Itse en nimittäin tuolloin ollut. Jos perinne on kohdallamme katkennut eikö jo se kerro onnistuneesta valistamisesta? Eikö se kerro hyvin onnistuneesta työstä ennaltaehkäisyn kannalta? Eikö meidän pitäisi tässä vaiheessa keskittää kaikki voimamme näiden ennaltaehkäisevien keinojen vaalimiseen ja niiden kehittämiseen?

Pinnalla ollut kysymys siitä, että tarvitsemmeko jatkossa kouluterveyskyselyyn silpomisesta tiedustelevaa kysymystä, jota kohdennetaan peruskoulun yläluokkia käyville tytöille haluan todeta seuraavaa. Toisin kuin FGM työtä tekevä asiantuntija on väittänyt, uskallan sanoa kokemuksesta peruskoulun yläluokkia käyvillä tytöillä voivan olla suuriakin ongelmia ymmärtää kysymys. Oli perhe lähtöisen maasta, jossa silpominen on yleistä tai ei. Sillä ei ole väliä.

Bare in mind: Suomeen tulee edelleen maahanmuuttajia, jotka ovat kotimaassaan joutuneet uhriksi. Heidän valistamiseen ja heille ohjeiden antamiseen voisi keskittyä sen sijaan, että kaikki riskimaita edustavat otetaan silmien alle.

Perinne on tosiaan jo kohdallani katkennut. Miksi siis minä jatkaisin tätä omien lasteni kohdalla? En halua, että minua, toisen polven maahanmuuttajaa, uhriutetaan sen takia, että olisin jonkun silmissä uhri. En halua, että kolmannen polven maahanmuuttajatyttöjä tullaan uhriuttamaan sen takia, että heidän isovanhemmat tulevat maista, joissa perinnettä on aikoinaan harjoitettu.  En myöskään halua, että minua tullaan tulevaisuudessa kyseenalaistamaan lasteni kohdalla sen takia, että vanhempani tulevat Somaliasta. Lapseni ei tarvitse tuossa vaiheessa kuulla asiasta, joka ei ole edes minuakaan koskenut. Koska tuota kaikkea ja enemmän tämä teetättää monien ihmisten silmissä. Nyt on jo tässä vaiheessa uhrit unohdettu ja keskitytty ei-uhreihin ja heidän pelastimiseensa.

Olen itse terveydenhuollon ammattilainen, joka edustaa omalla alallaan "riskiryhmää". Onneksi kentällä on myös monia muita minun kanssani. Kollegoilleni, joille asiasta herää huoli haluan sanoa: kaikissa terveydenhuollon yksiköissä ei tarvitse ottaa asia puheeksi vain sen takia, että potilas / asiakas täyttää ulkonäöllään mahdolliset "kriteerit". Mikäli tarve tähän kuitenkin tulee, ota rohkeasti ja kunnioittavista asia puheeksi. Jos on kyseessä aito huoli, kyllä potilas / asiakas osaa myös sen rehellisesti tulkita. Hyvin varhaisessa vaiheessa tehty ennaltaehkäisevä työ on paras keino estää mahdolliset vahingot.

Neuvolatädit (terveydenhoitajakollegani): sormeni osoittavat nyt ensisijaisesti teihin. Mikäli vastaanotollesi tulee suomensomalialainen täällä syntynyt äiti, jolla ei itsellään ole kokemusta silpomisesta, ei sinun tarvitse hänen tyttärensä puolesta automaatiolla huolestua taustojen vuoksi. Ei vaikka hän edustaakin ns. riskiryhmää. Mikäli perhe on vastikkäin Suomeen tullut, ota asia puheeksi kunnioittaen ja syyttämättä valistaen.
Muut terveydenhuollon ammattilaiset: jos neuvolateksteissä ei ole ilmennyt huolia aiheista, ei varmaan keskustelu muutu kuitenkaan ala- / yläkoulun aikana. Älä siis sinäkään huolestu kouluterveydenhoitaja tai -lääkäri. Ei, ei tarvitse alakoululaiselle tytölle tehdä gynekologista tutkimusta. Näitäkin yrityksiä on nimittäin nähty ja koettu.

Väkivalta on väkivaltaa ja jokaisesta väkivallan muodosta täytyy uskaltaa puhua ammattilaisena pelkäämättä reaktiota. Se, että millaisesta väkivallan muodosta on kyse tai mitä taustaa asiakas / potilas edustaa, ei pitäisi olla esteenä. Näin haluan itse toimia ja tähän ohjeistaa myöskin.

Ei aseteta pieniä tyttöjä eriarvoiseen asemaan taustojen vuoksi. Pelastetaan kaikki tytöt kasvattamalla heistä rohkeita oman oikeutensa tunnistavia tyttöjä. Autetaan toisiamme eikä syytellä kaikkia ja kaikkea.


- Khadra



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkoa numeroista - väestö ei vaihdu, suomalaisuus laajenee

Kirjoitin vuonna 2019 tekstin, kun monessa paikassa alettiin puhua "väestön vaihtumisesta". Taustalla oli tuolloin HS:n otsikko vieraskielisten määrän kasvusta Espoon Suvelassa ja erään kansanedustajan (nykyisen puhemiehemme) huoli "mamuenemmistöisistä lähiöistä". Jo silloin minusta tuntui, että tilastoja luettiin tavalla, joka jätti olennaisia määritelmiä avaamatta ja loi mielikuvan, joka ei vastannut koko todellisuutta. Nyt, noin 7 vuotta myöhemmin, sama keskustelu on palannut. Viimeisimpänä silmiini pisti julkaisu, johon perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen kirjoitti, että "suomalaisten osuus Vantaalla on romahtanut" ja että "muutostahti kiihtyy, koska syntyvyys on suurempaa maahanmuuttajien, erityisesti muslimitaustaisten keskuudessa." Ihan ensimmäiseksi haluan myöntää hämmentyneeni erityisesti "muslimitaustaiset"-kohdasta. Kiinnostaisi täysin vilpittömästi tietää, mihin tilastointiin tämä väite eritoten perustuu. Suomessa ei tie...

MUSLIMINAISTEN OIKEUDET

Naisten oikeuksista puhutaan paljon. Pidetään meteliä siitä, kuinka jokaisen naisen tulisi olla vapaa valitsemaan, mitä pukea päälleen ja kuinka elää elämäänsä. Tämä keskustelu on toki tärkeää, mutta samalla herää kysymys: miksi tämän vapauden logiikka löystyy, kun puhe kääntyy musliminaisiin? Miksi musliminaisen kohdalla oletusarvo on aina se, että hän on alistettu, ja miksi valtamedia ja valtaväestö tuntevat tarvetta ”pelastaa” jokainen huivin tai pitkähihaisen vaatteen taakse kätkeytyvä nainen? Hämmentävää, eikö? Tuntuu siltä, että musliminaisten oikeuksista ja velvollisuuksista saavat puhua kaikki muut paitsi musliminaiset itse. Ennen kaikkea miehet (ja feminismin taakse piiloutuvat pelastajanaiset), jotka kuvittelevat olevansa naisten vapauttajia. Missähän me musliminaiset olisimme ilman heitä? (Toivottavasti sarkasmi välittyy tästä rivien välistä.) On turhauttavaa, kuinka muualla maailmassa naisia sorretaan ja huivittomia naisia rangaistaan ankarasti – usein Koraanin ja sunnan va...

Kulttuuri-identiteetti ja hämmennyksen hetket

Hiljattain eräs koulutehtävä sai minut pohtimaan syvällisesti omaa kulttuuri-identiteettiäni. Kyseessä on ryhmätyö, jossa pitää pohtia aiempia kulttuurien välisiä kokemuksia ja jakaa niitä ryhmän kanssa. Aluksi tehtävä tuntui melko suoraviivaiselta, mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä enemmän se herätti hämmennystä ja kysymyksiä minussa itsessäni. Täytän tänä vuonna 30, ja voisi kuvitella, että tässä iässä identiteettikriisit olisivat jo taakse jäänyttä elämää. Mutta ei – tämä tehtävä muistutti minua siitä, että kulttuuri-identiteetti ei ole jotain staattista, vaan se voi elää, muovautua ja joskus myös hämmentää vielä aikuisiälläkin. Koska minulla on monikulttuurinen tausta ja työskentelen terveydenhuollossa, olen kohdannut elämäni varrella monia tilanteita, joissa kulttuurierot ovat nousseet esiin – tai ainakin ne on sellaisiksi määritelty. Mutta pohdin, ovatko nämä kokemukset oikeasti kulttuurierojen aiheuttamia vai onko kyse jostain muusta? Kun minulta kysytään, kuka olen, vast...