Erilaisesti samanlainen

Kahden viikon päästä on aika aloittaa uusi vuosi. Uusi vuosi, uudet kujeet. Ennen tätä on hyvä palata hetkeksi tähän vuoteen. Jo muutaman vuoden minulla on kuitenkin ollut perinteenä istahtaa hetkeksi ennen vuoden loppua alas pohdiskelemaan kulunutta vuotta ja sen mukanaan tuomia asioita. Pohdiskella aikajanaa tammikuusta joulukuuhun ja, mitä olen tällä aikavälillä saavuttanut. Pohdiskella onnistumisen ja epäonnistumisen hetkiä ja niistä opittuja opetuksia. Pohdiskella kaikkia niitä tavoitteita, joita asetin itselleni edellisenä vuotena ja, miten niihin pääseminen on onnistunut. Pohdiskella niitä kiitollisuuden hetkiä. 2017 on ollut aikamoinen vuosi, vaikka itse tämän sanonkin. Jos minulta olisi tammikuussa kysytty, missä näet itsesi nyt joulukuussa, olisi vastaukseni luultavasti ollut täysin erilainen. 2017 vuoden voisin kiteyttää yhteen sanaan: vuoristorata . Sitä se on nimittäin ollut niin hyvässä kuin pahassakin. Yksi vuosi, jonka sisälle on ehtinyt mahtua kaikkea. Tämän vuode...

Niin tehdään, mikäli vanhempi näin haluaa. Näin meidän kulttuuri opettaa. Täti, setä, eno, sisko ja veli. Näitä kaikkia ovat kanssasomalialaiseni täynnä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki ovat näitä termien kirjaimellisessa merkityksessä välttämättä minulle tai edes toisilleen. Kadulla vastaan kävelee puolituttu naapurin kaiman siskontyttö. Saatamme halata erittäin lämpimästi, antaa toisillemme poskisuukot ja kysellä perheiden kuulumisia. Ei, en välttämättä edes tunne hänen perhettään sen kummemmin, mutta kysynpähän kuitenkin. Ayeeyo (isoäiti), awoowe (isosisä). Heitäkin saattaa kävellä joka puolelta vastaan. Ei, kummatkaan isoisäni eivät ole edes elossa, mutta löytyypähän näitä "vara"isoisiä. Isoäideistäni vain toinen on elossa, mutta isoäitejäkin löytyy kuitenkin vaikka muille jakaa. Saatan puhua ystävän tutuntutun siskon miehen puolitutusta äidistä isoäitina, jolloin automaattisesti minun luullaan puhuvan jommankumman vanhempani äidistä. Tätä kaikkea, ja ...

Niin vanhempia kuin pienempiäkin kohtaan. Kaikkea muuta ympärillä olevaa unohtamatta myöskään. Kaikki elollinen sekä eloton. Kunnioitus kaikkia näitä kohtaan. Sen ympärillä elämänarvoni pyörivät. Tästä ehkä kumpuaakin hoitamiseen vahvasti sidonnainen kutsumukseni. Kunnioittaminen ja hoitaminen jollain tapaa mielestäni kulkevat käsi kädessä. Jotta jotakin tai jotakuta kunnioittaa, täytyy siitä osata myös huolehtia. Kunnioittaminen vaatii myös hoitamista ja ajattelemista. Opiskelen hoitoalalla. Ala, jonka voin käsi sydämellä sanoa olevan kutsumusammattini. Rakastan, kun kaiken ei tarvitse pyöriä oman napani ympärillä vaan voin auttaa ja ajatella toisia, helpottaa toisen oloa ja olla yksinkertaisesti siinä tukemassa parhaan kykyni mukaan. Siihen tämä ammattini minua valmentaa.  Lähden nyt kentälle ensimmäistä kertaa rakentamaan tätä käytännön kokemusta teorian pohjalle ja se jännittää. Iäkkäiden hoitaminen. Siitä lähdetään liikkeelle perushoidon merkeissä. Vaikka se ei ...

On helppo sanoa anteeksi, mutta tuleeko se kuinka usein ihan täysin sydämestä? Helppo sana, vaikea tarkoittaa sitä 100%:sesti. Olen aikaisemmissa kirjoituksissani saattanut jossain vaiheessa mainita elämän opettavan. Elämä opettaa suojamuurin rakentamisen itsensä suojelemiseen. On helppo olla sosiaalinen ja avoin, mutta vain ja ainoastaan päivittäisistä jutuista. Muureissa on puolensa ja puolensa. Kukaan ei tule helposti muurin läpi, mutta taas toisaalta, kun joku onnistuu murtamaan sen muurin, on täysin haavoittuvainen sen toisen edessä. Miten suojella itseään tämän jälkeen? Onko pakko edes suojella itseään, jos ihminen on ollut jo suojamuurin laskemisen arvoinen? Entäs, mitäs sen jälkeen, kun täysin haavoittuvaisessa asemassa ollessaan ja sitä vähiten odottaessaan, toivookin siitä suojamuurista olleen edes hitusen jäljellä? Pienestä asti olen ollut niitä ihmisiä, jotka eivät tykkää mennä nukkumaan kantaessaan toiselle kaunaa. Ennen nukkumaanmenoa on ollut eräänä rituaalin...

Haluaisin tänään ihan ensimmäiseksi lähteä määrittelemään, minkälaisena vapauden itse koen ja näen. Vapautta on herätä aamulla uuteen päivään ja päättää, mitä haluaa laittaa itse päälleen. Vapautta on monen tunnin asukriiseilyn jälkeen pukea ne tummilla sävyillä korostetut vaatteet, joihin päivä toisensa jälkeen päädyn. Vapautta on se, että saan laittaa tuon huiviksi sanotun ”kankaanpalan” päälleni. Mikäli palataan tähän edellä mainitsemaani kankaanpalaseen, en ole koskaan aiemmin törmännyt yhtä paljon mielipiteitä jakavaan vaatekappaleeseen. Kaikki sen ulkopuolelta näkevät, haluavat sanoa asiansa ja kertoa, miten sitä tulisi/ei tulisi pitää ja, mitä sen käyttämiseen päätyneiden pitäisi tuntea. Näin ensi alkuun kerron lyhyesti; kukaan ei tähän kankaanpalaseen päädy, jotta saisi sääliviä/huolestuneita katseita kohdalleen. Mutta koska on erittäin terveellistä, että asiat ja niiden takana olevat syyt herättelevät kysymyksiä, haluan vastata näihin yleisimpiin kysymyksiin sekä uskonnon...

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa uskonnon, kulttuurin sekä etnisen taustan yhdistymisestä omaan sekä minunlaisten nuorten naisten elämään. Ennen kuin siihen ryhdyn, halusin kuitenkin herätellä teidän lukijoiden ajatuksia tähän kaikkeen. Kirjoittamista pohdiskellessani, muistin erään hyvin lahjakkaan perheystäväni kirjoittaneen runon englanniksi. Tämä runo kuvaa monen meidän elämää ja pieniä osia niistä peloista, joita nuorena käy läpi. Kirjoittajan luvalla julkaisen tämän runon. English: Many have been asking me to write in english, so here we go. For a long time I've wanted to write about how culture, religion and my background have had impact on my daily life. Before I get into these topics I wanted to share a poem with you. This poem was written by a talented family friend of mine. ”One day my dad asked me If I am still sc ared of old people? I answered him by saying Aabe I am not a child anymore. And then continued by asking me what am I    scared of now...