Silpomisen vastaista päivää vietetään 6. helmikuuta eli tänään. Halusin hieman jakaa ajatuksiani ja tietoisuutta aiheesta niin henkilökohtaisella tasolla kuin terveydenhuollon ammattilaisen näkökulmasta.
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen (FGM) tarkoittaa kaikkia ilman lääketieteellistä syytä tehtäviä toimenpiteitä, joissa poistetaan tai vahingoitetaan naisen ulkoisia sukuelimiä (WHO). Silpominen tehdään usein kulttuurisista tai muista ei-hoidollisista syistä, ja se rikkoo useita ihmisoikeussopimuksia. Suomessa FGM on rikoslain mukaan rangaistava teko, joka luokitellaan pahoinpitelyksi tai törkeäksi pahoinpitelyksi – maksimirangaistuksena jopa 10 vuotta vankeutta.
Silpominen. Asia, joka ei ole koskettanut minua – eikä tule koskemaan tytärtäni. Miksi? Koska tieto lisää turvaa. Minun perheessäni perinne katkesi jo edelliseen sukupolveen. Minun sukupolveni ei ole joutunut kantamaan tätä pelkoa – en minä, ei minun siskoni eivätkä serkkuni. Vanhempamme tiesivät paremmin. He ymmärsivät erottaa kulttuurin ja uskonnon toisistaan. Tämä turvallisuus tarkoitti myös sitä, että kasvoimme tietämättä tämän pelon olemassaolosta. Vanhempamme eivät halunneet lietsoa huolta asiasta, joka ei koskenut meitä. Teoriassa riski oli olemassa, käytännössä ei. Olimme syntyneet ja kasvaneet Suomessa. Mutta FGM-keskustelun lieveilmiöt ovat osuneet meihin. Meille, joille silpominen ei ollut todellinen uhka, gynekologiset tutkimukset voivat silti aiheuttaa perusteetonta pelkoa niitä ilman vapaaehtoisuutta tehtäessä silpomisuhan tai -epäilyn vuoksi. Miksi? Koska riskiluvut ja arviot puhuvat puolestamme – ei yksilökohtainen todellisuus.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että Suomessa asuu 650–3 080 silpomisen riskissä olevaa tyttöä. Tämä valtava vaihteluväli kertoo sen, miten vaikeaa riskiä on arvioida. Nämä luvut vaikuttavat siihen, miten terveydenhuollossa meitä kohdataan – ja siinä tarvitaan tasapainoa.
Miten FGM:hen tulisi tarttua terveydenhuollossa? FGM on vakava ihmisoikeusloukkaus, mutta sen esiintyvyys ja riskitekijät vaihtelevat eri alueilla huomattavasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ennaltaehkäisevää työtä tarvittaisi. Päinvastoin – sitä tarvitaan, mutta oikein kohdistettuna.
Terveydenhoitajana pidän ensisijaisen tärkeänä, että silpomisen ennaltaehkäisyä jatketaan osana perhesuunnittelua ja neuvolatyötä. Samalla haluan muistuttaa, että kaikki riskimaista tulevat eivät ole tämän perinteen uhreja.
Kuinka tämä huomioidaan terveydenhuollossa?
✅ Neuvolan ensikäynti on avainasemassa. Kun esitietoja kerätään, on tärkeää normalisoida kysymys aikaisemmista toimenpiteistä – kaikilta, taustasta riippumatta. Tarvittaessa kysymystä voi tarkentaa, mutta peruslähtökohta on se, ettei asiaa tulisi ottaa esiin vasta vauvan sukupuolen varmistuttua.
🚫 Väärä tapa: Kysyminen ja varmistelu yhä uudelleen ja uudelleen eri ammattilaisten ja tahojen toimesta, vaikka nainen ei ole itse kokenut silpomista. Tämä ei ole ennaltaehkäisyä, vaan kertoo enemmän ammattilaisen omasta epävarmuudesta kohdata vaikeita asioita.
Kun FGM on käsitelty ensikäynnillä, vanhempien asenne saadaan selvitettyä jo varhain. Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi toimia yhteistyössä – ei niin, että jokainen toimija nostaa asian esiin erikseen, vaan niin, että tieto kulkee ja prosessi on selkeä.
Globaalisti tietoisuuden lisäämistä tarvitaan yhä – mutta Suomessa olemme jo pitkällä.
FGM:n vastaista työtä tarvitaan maailmalla yhä kipeästi. Lahjoitukset ja ihmisoikeusjärjestöjen tukeminen ovat konkreettisia tapoja auttaa. Suomessa on toimiva rikoslainsäädäntö, kunhan muistamme jatkaa tietoisuuden lisäämistä ja käytämme oikeita työvälineitä myös jatkossa.
On tärkeää olla viemättä tilaa FGM uhreilta asettamalla joku uhrin asemaan vain etnisen taustansa perusteella. Haluan muistuttaa jälleen, että silpominen ja sen valmistelu ovat Suomessa rangaistavia tekoja. Lisätään tietoisuutta, kouluttaudutaan ja koulutetaan. Ennaltaehkäisy on paras keino. Yhdessä voimme tehdä enemmän.
- Khadra
Kommentit
Lähetä kommentti