Hiljattain eräs koulutehtävä sai minut pohtimaan syvällisesti omaa kulttuuri-identiteettiäni. Kyseessä on ryhmätyö, jossa pitää pohtia aiempia kulttuurien välisiä kokemuksia ja jakaa niitä ryhmän kanssa. Aluksi tehtävä tuntui melko suoraviivaiselta, mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä enemmän se herätti hämmennystä ja kysymyksiä minussa itsessäni.
Täytän tänä vuonna 30, ja voisi kuvitella, että tässä iässä identiteettikriisit olisivat jo taakse jäänyttä elämää. Mutta ei – tämä tehtävä muistutti minua siitä, että kulttuuri-identiteetti ei ole jotain staattista, vaan se voi elää, muovautua ja joskus myös hämmentää vielä aikuisiälläkin.
Kun minulta kysytään, kuka olen, vastaan yleensä olevani nainen, muslimi ja Suomessa syntynyt somalialainen. Mutta mikä on kulttuurini? Se on monien tekijöiden summa – vanhempieni taustan, syntymäpaikkani, oman perheeni ja elämäni aikana omaksumieni asioiden yhdistelmä. En koe olevani somalialaisen kulttuurin asiantuntija, sillä monet siihen liitetyt asiat tulevat minulle edelleen yllätyksenä. Samalla en myöskään voi sanoa edustavani suomalaista kulttuuria täysin, vaikka olen omaksunut siitä paljon. Islam taas ei ole kulttuuri, vaan uskonto ja elämäntapa, joka ohjaa arkeani. Lopulta perheemme sisällä on syntynyt oma ainutlaatuinen kulttuurimme – sellainen, jota ei voi yksiselitteisesti lokeroida.
Tämä saa minut pohtimaan, miten kulttuurierot ilmenevät arjessa. Onko kaikki kohtaamani erimielisyys tai erilainen kohtelu aina kulttuurieroihin piilotettua? Ymmärrän ja hyväksyn oman erilaisuuteni, mutta huomaan, että hyväksyntä ei aina ole molemminpuolista. Erilaisuuden hyväksyminen saattaa näyttäytyä näennäisenä, mutta käytännön tasolla toiminta kertoo toista.
Tästä päästään ammattilaisten keskuudessa paljon puhututtavaan käsitteeseen kulttuurisensitiivisyys. THL määrittelee sen seuraavasti: "Kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa ammattilaisen kulttuurisesti kunnioittavia vuorovaikutustaitoja ja arvostavaa sekä sanallista että sanatonta kohtaamista ja viestintää ammattilaisen ja asiakkaan välillä niin, että kummallakin osapuolella on oikeus oman kulttuurinsa ilmaisuun ja sen kanssa hyväksytyksi ja kuulluksi tulemiseen." Toisin sanoen kyse on halusta, kyvystä ja herkkyydestä ymmärtää eri taustoista tulevia ihmisiä. Kulttuurisensitiiviset palvelut eivät tarkoita erillispalveluita, vaan joustavuutta, joka tunnistaa erilaisten asiakkaiden tarpeet.
Tässä kohtaa palaan omaan hämmennykseeni. Onko minun helpompi toimia kulttuurisensitiivisesti vain siksi, että olen itse kohdannut erilaisuuden hyväksymiseen liittyviä haasteita? Onko vastaus todella näin yksinkertainen, vai onko ongelma laajempi – ja suurempi juuri siksi, että yhteiskunnassamme kulttuurinen hyväksyntä jää usein pinnalliseksi?
Ehkä vastauksia ei löydy yhdestä blogikirjoituksesta, mutta ainakin tämä tehtävä sai minut pohtimaan identiteettiäni entistä syvemmin. Ehkä hämmennys on osa kasvua, ja ehkä juuri sen kautta voi syntyä aito ymmärrys ja kohtaaminen muiden kanssa.
- Khadra
Kommentit
Lähetä kommentti