Niin tehdään, mikäli vanhempi näin haluaa. Näin meidän kulttuuri opettaa. Täti, setä, eno, sisko ja veli. Näitä kaikkia ovat kanssasomalialaiseni täynnä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki ovat näitä termien kirjaimellisessa merkityksessä välttämättä minulle tai edes toisilleen.
Kadulla vastaan kävelee puolituttu naapurin kaiman siskontyttö. Saatamme halata erittäin lämpimästi, antaa toisillemme
poskisuukot ja kysellä perheiden kuulumisia. Ei, en välttämättä edes tunne hänen perhettään sen kummemmin, mutta kysynpähän kuitenkin.
Ayeeyo (isoäiti), awoowe (isosisä). Heitäkin saattaa kävellä joka puolelta vastaan. Ei, kummatkaan isoisäni eivät ole edes elossa, mutta löytyypähän näitä "vara"isoisiä. Isoäideistäni vain toinen on elossa, mutta isoäitejäkin löytyy kuitenkin vaikka muille jakaa. Saatan puhua ystävän tutuntutun siskon miehen puolitutusta äidistä isoäitina, jolloin automaattisesti minun luullaan puhuvan jommankumman vanhempani äidistä.
Tätä kaikkea, ja vielä hitusen enemmän, somalialainen kulttuuri pitää sisällään. Kaikki ovat toisilleen ilman minkäänlaisia verisiteitä "sukua". Sitä se yhteisöllisyys meillä tarkoittaa. Suvun ulkopuolisia ihmisiäkin kutsutaan kunnioitettavasti näillä perinteisillä sukulaisiin viittaavilla termeillä. Tämä saattaa hyvinkin monesti hämmentää ihmisiä ja luoda sellaisen kuvan, että kaikki tuntevat toisensa syvällisemminkin.
Tästä pääsemmekin edellisessä kirjoituksessa puhumastani kunnioittamisesta. Kunnioittaminen. Se onkin iso asia kulttuurissamme. Eritoten vanhemman ihmisen kunnioittaminen. Se vasta tärkeässä roolissa onkin. Ei saa sanoa töykeästi, väitellä vastaan tai keskeyttää. Nämä ovat sääntöjä, joita jokaisen somalilaisen nuoren kuuluisi tietää jo sanomattakin. Vaikka kuinka luulisit olevasi oikeassa, täytyy mölyt pitää sisällään. Kuullostavat hyvin tiukoilta, tiedän, mutta nämä ovat samalla sääntöjä, joita arvostan hyvin suuresti. Oman ylpeytensä nieleminen ja itsehillinnän oppiminen sen kuin kasvavat aina ristiriitatilanteissa suuremmiksi ja suuremmiksi.
Näiden "sääntöjen" ympärillä kasvamana lähdin sitten kohti iäkkäiden hoitoa sisältävän pitkäaikaishoidon puolelle. Unohdin mainita, että yhteisössämme hoitokoti ja iäkkäät eivät mahdu samaan lauseeseen. Voitte kuvitella, että minulla ei myöskään tästä syystä ole ollut minkäänlaista kosketusta vanhustenhoidon/hoivakotien puolelta. Tämän takia jännitin hyvin suuresti kyseiseen harjoitteluun lähtöä. Neljä viikkoa meni kuin silmänräpäyksessä ohitse, ja halusinkin avata näin harjoittelun päätteeksi ajatuksiani viimeisistä viikoista.
Neljän viikon harjoittelujakso. Hyvin kiireistä ja erittäin lyhyt aika lukiopohjaiselle oppia kaikki perushoitoon liittyvä. Voin sanoa, että neljä erittäin opetusrikasta viikkoa kuitenkin kaiken kiireen takana. Olen oppinut paljon uutta, tutustunut toinen toistaan mahtavampiin ihmisiin ja asiakkaat <3 he tekevätkin tästä alasta hyvin mahtavan! Neljän viikon aikana olen kuullut monia elämänviisauksia, loputtomasti kohteliaisuuksia ja ohjeita tulevaisuuteen.
"Älä koskaan ota elämään liian vakavasti. Vakavaa se on, mutta ei koskaan liian vakavaa nauttimiseen."
"Nauti elämästä, kun vielä siihen pystyt."
"Arvosta itseäsi. Kuuntele muita, mutta ole kriittinen ja usko omiin kykyihisi."
"Hymyile, hymyile ja hymyile, jatka sitä. Se lämmittää myös meidän vanhojen ihmisten mieltä."
Viimeisimmän palautteen, jonka vielä viimeisenä päivänä kuulin: "Tulet varmasti saamaan hyvän arvosanan. Olet niin lämmin ja mukava, kun jaksat huolehtia." "Ei kaikkeen osata vastata oikein, kunhan on lämmin ja osaa hymyillä. Hymyile lapsikulta lisää jatkossakin. Sinusta tulee mahtava hoitaja." Näiden ihanien sanojen päätteeksi sain myös erittäin lämpimän halauksen. Nämä neljä viikkoa saattoivat olla raskaita, mutta juuri tämän takia tätä jaksoin tehdä ja tulen tulevaisuudessa jaksamaan!
Näitä sanojen siivittämänä jaksan uskoa, että olemalla hyvinkin paljon oma itseni, minusta tulee hyvä hoitaja. Huomasin myöskin, että hoitoala on todellakin jotain, mitä täytyy tehdä suoraan sydämensä pohjasta. Pitkäaikaishoito on fyysisesti erittäin raskasta, mutta se antaa takaisin senkin edestä. Kiitolliset ilmeet ja hyvin lämpimät sanat, niiden avulla jaksaa painaa ja tarmoa eteenpäin.
Tämä harjoittelujakso tulee olemaan jakso, jota tulen aina lämmöllä muistelemaan. Haluan vielä teille rakkaat lukijat sanoa, että pidetään niistä meidän ikäihmisistä huolta ja vaalitaan heidän olemassaoloaan ja heidän kanssa vietettyjä aikoja. Heissä on sitä jotain <3
<3 Khadra
Kadulla vastaan kävelee puolituttu naapurin kaiman siskontyttö. Saatamme halata erittäin lämpimästi, antaa toisillemme
poskisuukot ja kysellä perheiden kuulumisia. Ei, en välttämättä edes tunne hänen perhettään sen kummemmin, mutta kysynpähän kuitenkin.
Ayeeyo (isoäiti), awoowe (isosisä). Heitäkin saattaa kävellä joka puolelta vastaan. Ei, kummatkaan isoisäni eivät ole edes elossa, mutta löytyypähän näitä "vara"isoisiä. Isoäideistäni vain toinen on elossa, mutta isoäitejäkin löytyy kuitenkin vaikka muille jakaa. Saatan puhua ystävän tutuntutun siskon miehen puolitutusta äidistä isoäitina, jolloin automaattisesti minun luullaan puhuvan jommankumman vanhempani äidistä.
Tätä kaikkea, ja vielä hitusen enemmän, somalialainen kulttuuri pitää sisällään. Kaikki ovat toisilleen ilman minkäänlaisia verisiteitä "sukua". Sitä se yhteisöllisyys meillä tarkoittaa. Suvun ulkopuolisia ihmisiäkin kutsutaan kunnioitettavasti näillä perinteisillä sukulaisiin viittaavilla termeillä. Tämä saattaa hyvinkin monesti hämmentää ihmisiä ja luoda sellaisen kuvan, että kaikki tuntevat toisensa syvällisemminkin.
Tästä pääsemmekin edellisessä kirjoituksessa puhumastani kunnioittamisesta. Kunnioittaminen. Se onkin iso asia kulttuurissamme. Eritoten vanhemman ihmisen kunnioittaminen. Se vasta tärkeässä roolissa onkin. Ei saa sanoa töykeästi, väitellä vastaan tai keskeyttää. Nämä ovat sääntöjä, joita jokaisen somalilaisen nuoren kuuluisi tietää jo sanomattakin. Vaikka kuinka luulisit olevasi oikeassa, täytyy mölyt pitää sisällään. Kuullostavat hyvin tiukoilta, tiedän, mutta nämä ovat samalla sääntöjä, joita arvostan hyvin suuresti. Oman ylpeytensä nieleminen ja itsehillinnän oppiminen sen kuin kasvavat aina ristiriitatilanteissa suuremmiksi ja suuremmiksi.
Näiden "sääntöjen" ympärillä kasvamana lähdin sitten kohti iäkkäiden hoitoa sisältävän pitkäaikaishoidon puolelle. Unohdin mainita, että yhteisössämme hoitokoti ja iäkkäät eivät mahdu samaan lauseeseen. Voitte kuvitella, että minulla ei myöskään tästä syystä ole ollut minkäänlaista kosketusta vanhustenhoidon/hoivakotien puolelta. Tämän takia jännitin hyvin suuresti kyseiseen harjoitteluun lähtöä. Neljä viikkoa meni kuin silmänräpäyksessä ohitse, ja halusinkin avata näin harjoittelun päätteeksi ajatuksiani viimeisistä viikoista.Neljän viikon harjoittelujakso. Hyvin kiireistä ja erittäin lyhyt aika lukiopohjaiselle oppia kaikki perushoitoon liittyvä. Voin sanoa, että neljä erittäin opetusrikasta viikkoa kuitenkin kaiken kiireen takana. Olen oppinut paljon uutta, tutustunut toinen toistaan mahtavampiin ihmisiin ja asiakkaat <3 he tekevätkin tästä alasta hyvin mahtavan! Neljän viikon aikana olen kuullut monia elämänviisauksia, loputtomasti kohteliaisuuksia ja ohjeita tulevaisuuteen.
"Älä koskaan ota elämään liian vakavasti. Vakavaa se on, mutta ei koskaan liian vakavaa nauttimiseen."
"Nauti elämästä, kun vielä siihen pystyt."
"Arvosta itseäsi. Kuuntele muita, mutta ole kriittinen ja usko omiin kykyihisi."
"Hymyile, hymyile ja hymyile, jatka sitä. Se lämmittää myös meidän vanhojen ihmisten mieltä."
Viimeisimmän palautteen, jonka vielä viimeisenä päivänä kuulin: "Tulet varmasti saamaan hyvän arvosanan. Olet niin lämmin ja mukava, kun jaksat huolehtia." "Ei kaikkeen osata vastata oikein, kunhan on lämmin ja osaa hymyillä. Hymyile lapsikulta lisää jatkossakin. Sinusta tulee mahtava hoitaja." Näiden ihanien sanojen päätteeksi sain myös erittäin lämpimän halauksen. Nämä neljä viikkoa saattoivat olla raskaita, mutta juuri tämän takia tätä jaksoin tehdä ja tulen tulevaisuudessa jaksamaan!
Näitä sanojen siivittämänä jaksan uskoa, että olemalla hyvinkin paljon oma itseni, minusta tulee hyvä hoitaja. Huomasin myöskin, että hoitoala on todellakin jotain, mitä täytyy tehdä suoraan sydämensä pohjasta. Pitkäaikaishoito on fyysisesti erittäin raskasta, mutta se antaa takaisin senkin edestä. Kiitolliset ilmeet ja hyvin lämpimät sanat, niiden avulla jaksaa painaa ja tarmoa eteenpäin.
Tämä harjoittelujakso tulee olemaan jakso, jota tulen aina lämmöllä muistelemaan. Haluan vielä teille rakkaat lukijat sanoa, että pidetään niistä meidän ikäihmisistä huolta ja vaalitaan heidän olemassaoloaan ja heidän kanssa vietettyjä aikoja. Heissä on sitä jotain <3
<3 Khadra
Kommentit
Lähetä kommentti