Siirry pääsisältöön

"... ja sinä olet...?"

En voi kertoa, kuinka monta kertaa olen tähän kysymykseen vastanut. En pelkästään nimelläni, kuten kysymyksestä voikin ensisijaisesti olettaa. Olen monesti miettinytkin vastauksen paitaan painattamista. Isolla mustavalkoisella tekstillä "SYNTYNYT SUOMESSA". Kaksi sanaa, jotka voisin vain näyttää kysymyksen kysyjälle.

Nykyään tosin vastaus tulee niin rutiinilla, että enää en edes muista ajatella toisella tapaa. Osaan jo täydentää pienehkön kiusallisen hiljaisuuden aiheuttaman lauseen. Nuorempana ei tähän näin useasti ole tulllut törmätty. Aikuisiällä nyt enemmänkin. Joka toinen päivä. Ainakin vähintään.

Elämä on. Sitä se nyt vain yksinkertaisesti on. Vastaa nyt samaiseen kysymykseen aina uuteen ihmiseen törmätessäsi. Voin luvata, että tulisi vastaan itse kullekin teistä jo alkuvaiheissa. Välillä olen tosin miettinyt ihan leikiksi heittämistä vastauksen suhteen. Ajatusleikki vastaamisesti ihan mitä sylki suuhun tuo, on hyvin houkuttelevaa. Vaihtelunhan sanotaan virkistävän, eikö? Sitä virkistystä tähän hommaan nimittäin kaipailen.

"... ja sinä olet..?" "Kyllä, adoptoitu Suomeen." Hmmm... tämä menisi läpi ilman lisäkysymyksiä, oletan.

"... ja..?" "Tulin Suomeen pari vuotta sitte. Olen vain kielinero ja Suomen kieli erittäin helposti opittava kieli." Uppoisikohan tämä edes ensialkuun?

"... oletko kuinka kauan täällä asunut?" "Ööö, odotappas. Kuinka monta vuotta syntymästäni onkaan?" Tähän ehkä voisin saada jopa järkevän vastauksen ja tästä voisi kehkeytyä kunnon keskustelu.

"Mistäpäin oletkaan tänne tullut?" "Tuolta Espoon suunnalta lähdin liikkumaan." "Eiku, tarkoitin alkuperää? Mistäpäin olet alunperin tullut?" "Aaaa, no tuota Jorvista. Juu, Espoon Jorvista tosiaankin alunperin. En oikein huonetta muista." Tämä olisi ehkä muutan hyvä, mutta pokerinaamaa en omista enkä usko mahdollisuuksiini vetää tätä keskustelua naama peruslukemilla.

Vaikka mieli vetää hieman yli laidan olisi suuri, yritän pitää itseni asiallisena. Ainakin toistaiseksi. 

Tämä kielikysymys -ilmiö on itselläni tullut hyvin suuresti esille tilanteessa kuin tilanteessa viimeisten vuosien aikana. Lapsena suomen kielen taidon alkuperää ei kyselty niinkään paljon, sillä lapsena oletettiin jollain tapaa ehkä kieliosaamisen olevan vähintäänkin hyvä. Aikuisena tilanne on hieman toisenlainen. Ihmetellään ääneen, pohditaan hetki minun puolesta ja tämän jälkeen kysytään. 

Ristiriitaisen tästä tilanteesta tekee kuitenkin se, että on ihmisiä, jotka vilpittömästi tarkoittavat tätä vain kysyäkseen. En toki heitä halua moittia. Sitten on myös niitä, jotka vähättelevät ja hieman negatiivissävytteisesti kysyvät tämän. Huomaan välillä myös, kuinka kuvani toisen silmien edessä muuttuu oletetusta osaamattomasta ihmisestä ylistettäväksi ihmeeksi. Kaikki tämä vain sen takia, että osaankin yhtäkkiä kielen. Enkä vain pelkästään osaa kieltä vaan, kuten minulle on hyvin useasti sanottu, minulla ei ole minkäänlaista aksenttia. Pieni fun fact: aksenttia ei tule, jos ei ole ehtinyt muualla elämäänsä viettää :)

En usko olevani ainut tätä asiaa pohdiskeleva. Mietin monesti yksikseni, kuinka niinkin yksinkertainen asia kuin kieli voi määritellä niin paljon ihmisarvoa ja oletusta ihmisestä?

Lapsissa monesti ihailen sitä, kuinka kaikkien keskinäinen sopusuhtainen ymmärrys on käsinkosketeltavaa. Lapset eivät mieti yhteisen kielen etsimistä. He eivät tee olettamuksia tai omaa ennakkoluuloja. Yhteinen kieli on aina siellä mistään riippumatta. Tätä enemmän aikuisten keskuuteen, kiitos <3 

- Khadra
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkoa numeroista - väestö ei vaihdu, suomalaisuus laajenee

Kirjoitin vuonna 2019 tekstin, kun monessa paikassa alettiin puhua "väestön vaihtumisesta". Taustalla oli tuolloin HS:n otsikko vieraskielisten määrän kasvusta Espoon Suvelassa ja erään kansanedustajan (nykyisen puhemiehemme) huoli "mamuenemmistöisistä lähiöistä". Jo silloin minusta tuntui, että tilastoja luettiin tavalla, joka jätti olennaisia määritelmiä avaamatta ja loi mielikuvan, joka ei vastannut koko todellisuutta. Nyt, noin 7 vuotta myöhemmin, sama keskustelu on palannut. Viimeisimpänä silmiini pisti julkaisu, johon perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen kirjoitti, että "suomalaisten osuus Vantaalla on romahtanut" ja että "muutostahti kiihtyy, koska syntyvyys on suurempaa maahanmuuttajien, erityisesti muslimitaustaisten keskuudessa." Ihan ensimmäiseksi haluan myöntää hämmentyneeni erityisesti "muslimitaustaiset"-kohdasta. Kiinnostaisi täysin vilpittömästi tietää, mihin tilastointiin tämä väite eritoten perustuu. Suomessa ei tie...
Lähetä kommentti
Lue lisää

MUSLIMINAISTEN OIKEUDET

Naisten oikeuksista puhutaan paljon. Pidetään meteliä siitä, kuinka jokaisen naisen tulisi olla vapaa valitsemaan, mitä pukea päälleen ja kuinka elää elämäänsä. Tämä keskustelu on toki tärkeää, mutta samalla herää kysymys: miksi tämän vapauden logiikka löystyy, kun puhe kääntyy musliminaisiin? Miksi musliminaisen kohdalla oletusarvo on aina se, että hän on alistettu, ja miksi valtamedia ja valtaväestö tuntevat tarvetta ”pelastaa” jokainen huivin tai pitkähihaisen vaatteen taakse kätkeytyvä nainen? Hämmentävää, eikö? Tuntuu siltä, että musliminaisten oikeuksista ja velvollisuuksista saavat puhua kaikki muut paitsi musliminaiset itse. Ennen kaikkea miehet (ja feminismin taakse piiloutuvat pelastajanaiset), jotka kuvittelevat olevansa naisten vapauttajia. Missähän me musliminaiset olisimme ilman heitä? (Toivottavasti sarkasmi välittyy tästä rivien välistä.) On turhauttavaa, kuinka muualla maailmassa naisia sorretaan ja huivittomia naisia rangaistaan ankarasti – usein Koraanin ja sunnan va...
10 kommenttia
Lue lisää

Kulttuuri-identiteetti ja hämmennyksen hetket

Hiljattain eräs koulutehtävä sai minut pohtimaan syvällisesti omaa kulttuuri-identiteettiäni. Kyseessä on ryhmätyö, jossa pitää pohtia aiempia kulttuurien välisiä kokemuksia ja jakaa niitä ryhmän kanssa. Aluksi tehtävä tuntui melko suoraviivaiselta, mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä enemmän se herätti hämmennystä ja kysymyksiä minussa itsessäni. Täytän tänä vuonna 30, ja voisi kuvitella, että tässä iässä identiteettikriisit olisivat jo taakse jäänyttä elämää. Mutta ei – tämä tehtävä muistutti minua siitä, että kulttuuri-identiteetti ei ole jotain staattista, vaan se voi elää, muovautua ja joskus myös hämmentää vielä aikuisiälläkin. Koska minulla on monikulttuurinen tausta ja työskentelen terveydenhuollossa, olen kohdannut elämäni varrella monia tilanteita, joissa kulttuurierot ovat nousseet esiin – tai ainakin ne on sellaisiksi määritelty. Mutta pohdin, ovatko nämä kokemukset oikeasti kulttuurierojen aiheuttamia vai onko kyse jostain muusta? Kun minulta kysytään, kuka olen, vast...
Lähetä kommentti
Lue lisää