Yksinkertaiseen kysymykseen, yksinkertainen vastaus: koska rakastan kirjoittamista.
Pienestä asti lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet minulle lähellä sydäntä. Opin kirjoittamaan jo reilusti monta vuotta ennen päiväkodin aloittamista. Lukemaan opin myös samoihin aikoihin. Hamstrasin somalinkielisiä kirjoja, luin ja tiedustelin aina. Hyvin utelias pieni lapsi. Sitä olin.
Muistan, kuinka myöhemmin kirjasto oli kuin toinen kotini. Uppouduin kirjojen pariin. Luin ja luin ja luin. Lastenhyllyt oli hyvin nopeasti luettu loppuun, samaa vauhtia loppuivat nuorten osasto hyllyt. Aina joutui odottamaan uusien kirjojen ilmestymistä.
Pahin rangaistus pienempänä oli tottelemattomuudelle kirjastokortin ottaminen. Ei edes tarvinnut kuin mainita kirjastokortti ja olin heti tekemässä, mitä alunperin saatettin monta kertaa toistella.
Huomasin jo hyvin pienenä, että kirjoittamisella voi vaikuttaa jo aika paljon. Vaikuttivathan nämä kirjat minuun hyvin suuresti. Kaikki ne tarinat pienenä, joiden menoa ja meininkiä pystyin hyvin kuvittelemaan mielessäni. Kaikki ne hetket, jotka pystyin myötäelämään kirjojen henkilöiden kanssa. Nämä kaikki osoittivat minulle sanojen suuren merkityksen.
Pienestä asti olen myös kuullut erään sanonnan, waari meysidee war ha kaa haro, jonka vapaa käännös olis kutakuinkin seuraavanlainen: et tule elämään ikuisesti, joten jätä jälkeesi jälkiä (yritin parhaani mukaan kääntää, armollisuutta kiitos xD). Tästä jo hyvin varhain tajusin, että kaikki ne ihmiset, joiden tarinat tähän päivään asti kerrotaan ovat jättäneet jälkensä jonkin perinnön. Se perintö on kirjoitetussa muodossa. Nämä ihmiset ovat siis jättäneet itsestään hyvin suuren jäljen. Heidän tekemisensä on vaikuttanut moneen ihmiseen.
Tästä kaikesta inspiroituneena ja hyvin huonosta mielikuvituksesta kärsivänä, tajusin voivani kirjoittaa paljon muuta kuin mielikuvitukseen pohjautuvaa tekstiä. Voin kirjoittaa ehkä ajatuksia herättävää tekstiä. Tämän kaiken voin tehdä kirjoittamalla jo vain oman näkemyksen asioista. Olenhan sentään hyvin eksoottinen. No, eksoottinen ja eksoottinen. Huomasin hyvin normaalilta vaikuttavien asioiden vaikuttavan minuun eri tavalla kuin voi olettaa. Tajusin, että en olekaan näiden asioiden kanssa välttämättä kovin yksin. On monia, jotka voivat samaistua näihin kanssani. Kirjoittamalla näistä asioista voin mielestäni raottaa jonkinlaisen oven ja päästää teidät kaikki ajatusteni ihmeelliseen maailmaan.
Jos kirjoitan minulle normaaleista asioista, ne saattavat olla jollekin hyvin epänormaaleja ja erittäin kaukana jonkun arkielämästä. Minun tekstiäni lukemalla, saattaa tämä ihminen jälkeenpäin ajatella normaalia olevan monenlaista. Se, mikä toiselle on normaalia ei välttämättä ole normaalia toiselle ja päinvastoin. Mikä onkaan normaali? Sitä haluan ihmisten aina jäävän pohtimaan.
Toisaalta saattaa olla joku, joka ajattelee asioista ihan samankaltaisesti kanssani. Jos saan sanoitettua tämän ihmisen ajatukset omieni kautta ihmisten ilmoille, olen mielestäni saavuttanut paljon.
Siltana ihmisten välillä toimiminen. Yhteisymmärryksen luominen kirjoittamisen kautta. Jäljen omalla tavallani itsestäni jättäminen. Jo luotujen ns. normaalien normien kyseenalaistaminen. Asioista oikeilla nimillä puhuminen. Elämänmyönteistä, mutta välillä myös vakavan tekstin tuottaminen. Ne ovat tavoitteitani. Saattavat olla suuria tavoitteita, mutta näitä kohti aion vähäisellä ja harvalla kirjoittamisellani tehdä. Toivottavasti näissä onnistun edes jollain tapaa.
- Khadra
Pienestä asti lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet minulle lähellä sydäntä. Opin kirjoittamaan jo reilusti monta vuotta ennen päiväkodin aloittamista. Lukemaan opin myös samoihin aikoihin. Hamstrasin somalinkielisiä kirjoja, luin ja tiedustelin aina. Hyvin utelias pieni lapsi. Sitä olin.
Muistan, kuinka myöhemmin kirjasto oli kuin toinen kotini. Uppouduin kirjojen pariin. Luin ja luin ja luin. Lastenhyllyt oli hyvin nopeasti luettu loppuun, samaa vauhtia loppuivat nuorten osasto hyllyt. Aina joutui odottamaan uusien kirjojen ilmestymistä.
Pahin rangaistus pienempänä oli tottelemattomuudelle kirjastokortin ottaminen. Ei edes tarvinnut kuin mainita kirjastokortti ja olin heti tekemässä, mitä alunperin saatettin monta kertaa toistella.
Huomasin jo hyvin pienenä, että kirjoittamisella voi vaikuttaa jo aika paljon. Vaikuttivathan nämä kirjat minuun hyvin suuresti. Kaikki ne tarinat pienenä, joiden menoa ja meininkiä pystyin hyvin kuvittelemaan mielessäni. Kaikki ne hetket, jotka pystyin myötäelämään kirjojen henkilöiden kanssa. Nämä kaikki osoittivat minulle sanojen suuren merkityksen.Pienestä asti olen myös kuullut erään sanonnan, waari meysidee war ha kaa haro, jonka vapaa käännös olis kutakuinkin seuraavanlainen: et tule elämään ikuisesti, joten jätä jälkeesi jälkiä (yritin parhaani mukaan kääntää, armollisuutta kiitos xD). Tästä jo hyvin varhain tajusin, että kaikki ne ihmiset, joiden tarinat tähän päivään asti kerrotaan ovat jättäneet jälkensä jonkin perinnön. Se perintö on kirjoitetussa muodossa. Nämä ihmiset ovat siis jättäneet itsestään hyvin suuren jäljen. Heidän tekemisensä on vaikuttanut moneen ihmiseen.
Tästä kaikesta inspiroituneena ja hyvin huonosta mielikuvituksesta kärsivänä, tajusin voivani kirjoittaa paljon muuta kuin mielikuvitukseen pohjautuvaa tekstiä. Voin kirjoittaa ehkä ajatuksia herättävää tekstiä. Tämän kaiken voin tehdä kirjoittamalla jo vain oman näkemyksen asioista. Olenhan sentään hyvin eksoottinen. No, eksoottinen ja eksoottinen. Huomasin hyvin normaalilta vaikuttavien asioiden vaikuttavan minuun eri tavalla kuin voi olettaa. Tajusin, että en olekaan näiden asioiden kanssa välttämättä kovin yksin. On monia, jotka voivat samaistua näihin kanssani. Kirjoittamalla näistä asioista voin mielestäni raottaa jonkinlaisen oven ja päästää teidät kaikki ajatusteni ihmeelliseen maailmaan.
Jos kirjoitan minulle normaaleista asioista, ne saattavat olla jollekin hyvin epänormaaleja ja erittäin kaukana jonkun arkielämästä. Minun tekstiäni lukemalla, saattaa tämä ihminen jälkeenpäin ajatella normaalia olevan monenlaista. Se, mikä toiselle on normaalia ei välttämättä ole normaalia toiselle ja päinvastoin. Mikä onkaan normaali? Sitä haluan ihmisten aina jäävän pohtimaan.
Toisaalta saattaa olla joku, joka ajattelee asioista ihan samankaltaisesti kanssani. Jos saan sanoitettua tämän ihmisen ajatukset omieni kautta ihmisten ilmoille, olen mielestäni saavuttanut paljon.
Siltana ihmisten välillä toimiminen. Yhteisymmärryksen luominen kirjoittamisen kautta. Jäljen omalla tavallani itsestäni jättäminen. Jo luotujen ns. normaalien normien kyseenalaistaminen. Asioista oikeilla nimillä puhuminen. Elämänmyönteistä, mutta välillä myös vakavan tekstin tuottaminen. Ne ovat tavoitteitani. Saattavat olla suuria tavoitteita, mutta näitä kohti aion vähäisellä ja harvalla kirjoittamisellani tehdä. Toivottavasti näissä onnistun edes jollain tapaa.
- Khadra
Kommentit
Lähetä kommentti