Siirry pääsisältöön

KIRJE

Tänään halusin normaalista aiheista kirjoittamisesta poiketen kirjoittaa jotain ihan muuta. Halusin nimittäin kirjoittaa kirjeen. Kirjeen 18 -vuotiaalle vastavalmistuneelle itselleni. Olkoon tämä samalla myös kirje teille kaikille, jotka kokevat voivansa samaistua jollain tapaa.

"Tämän päivän onnellisuus. Älä koskaan jätä sitä pois. Positiivisuus ja kova asenne, niitä tulevat varmasti myös tarvitsemaan aina.

Karu aikuisten maailma ei tule tarvitsemaan enää lainausmerkkejä siitä puhuttaessa, koska sitä se oikeasti on. Se myös satuttaa, mutta kuten olet varmasti jo kuullut sanotaanhan, että "se mikä ei tapa,   se vahvistaa". Tämä pitää myös hyvin paikkansa. Joku viisas

aikoinaan sanoi, että myös pimeinä iltoina tähdet loistavat kirkkaina taivaalla. 

Hymy. Onnellisuus pienistä asioista. Oma tiivis tukiverkosto. Ne ovat voimavaroja, jotka tulevat kantamaan pitkälle. Vaali näitä aina!

Armollisuutta itseään kohtaan ei kannata unohtaa kuitenkaan. Elämä on vakavaa, mutta ei koskaan liian vakavaa nauttimiseen ja iloitsemiseen, sitä ei kannata unohtaa koskaan. Onhan sentään jo tämän päivän näkeminen siunaus, josta olla kiitollinen ja iloinen.

Kasva, mutta älä koskaan muutu. Ei kenenkään eikä minkään takia. Kuten olet tähänkin päivään asti riittänyt omana itsenäsi, tulet jatkossakin riittämään."

<3:llä elämän kovan koulun kokenut aikuinen minä.

Stay happy, now & forever


- Khadra

Kommentit

  1. Tuttu koulunpiha!! Mä sain valkolakkini tuolta 1990! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää, on tämä maailma sitten erittäin pieni :D Tuo punatiilinen rakennus kätkee sinullakin varmaan sitten monet muistot!
      Omasta kokemuksestani voin sanoa, että aaaivan mahtava rakennus, jossa on sekä epäonnistumiset ja suuret onnistumisen tunteetkin koettu :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkoa numeroista - väestö ei vaihdu, suomalaisuus laajenee

Kirjoitin vuonna 2019 tekstin, kun monessa paikassa alettiin puhua "väestön vaihtumisesta". Taustalla oli tuolloin HS:n otsikko vieraskielisten määrän kasvusta Espoon Suvelassa ja erään kansanedustajan (nykyisen puhemiehemme) huoli "mamuenemmistöisistä lähiöistä". Jo silloin minusta tuntui, että tilastoja luettiin tavalla, joka jätti olennaisia määritelmiä avaamatta ja loi mielikuvan, joka ei vastannut koko todellisuutta. Nyt, noin 7 vuotta myöhemmin, sama keskustelu on palannut. Viimeisimpänä silmiini pisti julkaisu, johon perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen kirjoitti, että "suomalaisten osuus Vantaalla on romahtanut" ja että "muutostahti kiihtyy, koska syntyvyys on suurempaa maahanmuuttajien, erityisesti muslimitaustaisten keskuudessa." Ihan ensimmäiseksi haluan myöntää hämmentyneeni erityisesti "muslimitaustaiset"-kohdasta. Kiinnostaisi täysin vilpittömästi tietää, mihin tilastointiin tämä väite eritoten perustuu. Suomessa ei tie...

MUSLIMINAISTEN OIKEUDET

Naisten oikeuksista puhutaan paljon. Pidetään meteliä siitä, kuinka jokaisen naisen tulisi olla vapaa valitsemaan, mitä pukea päälleen ja kuinka elää elämäänsä. Tämä keskustelu on toki tärkeää, mutta samalla herää kysymys: miksi tämän vapauden logiikka löystyy, kun puhe kääntyy musliminaisiin? Miksi musliminaisen kohdalla oletusarvo on aina se, että hän on alistettu, ja miksi valtamedia ja valtaväestö tuntevat tarvetta ”pelastaa” jokainen huivin tai pitkähihaisen vaatteen taakse kätkeytyvä nainen? Hämmentävää, eikö? Tuntuu siltä, että musliminaisten oikeuksista ja velvollisuuksista saavat puhua kaikki muut paitsi musliminaiset itse. Ennen kaikkea miehet (ja feminismin taakse piiloutuvat pelastajanaiset), jotka kuvittelevat olevansa naisten vapauttajia. Missähän me musliminaiset olisimme ilman heitä? (Toivottavasti sarkasmi välittyy tästä rivien välistä.) On turhauttavaa, kuinka muualla maailmassa naisia sorretaan ja huivittomia naisia rangaistaan ankarasti – usein Koraanin ja sunnan va...

Kulttuuri-identiteetti ja hämmennyksen hetket

Hiljattain eräs koulutehtävä sai minut pohtimaan syvällisesti omaa kulttuuri-identiteettiäni. Kyseessä on ryhmätyö, jossa pitää pohtia aiempia kulttuurien välisiä kokemuksia ja jakaa niitä ryhmän kanssa. Aluksi tehtävä tuntui melko suoraviivaiselta, mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä enemmän se herätti hämmennystä ja kysymyksiä minussa itsessäni. Täytän tänä vuonna 30, ja voisi kuvitella, että tässä iässä identiteettikriisit olisivat jo taakse jäänyttä elämää. Mutta ei – tämä tehtävä muistutti minua siitä, että kulttuuri-identiteetti ei ole jotain staattista, vaan se voi elää, muovautua ja joskus myös hämmentää vielä aikuisiälläkin. Koska minulla on monikulttuurinen tausta ja työskentelen terveydenhuollossa, olen kohdannut elämäni varrella monia tilanteita, joissa kulttuurierot ovat nousseet esiin – tai ainakin ne on sellaisiksi määritelty. Mutta pohdin, ovatko nämä kokemukset oikeasti kulttuurierojen aiheuttamia vai onko kyse jostain muusta? Kun minulta kysytään, kuka olen, vast...