KOTI

Kodin voi jokainen määritellä haluamallaan tavalla. Se on sana, joka on syystä tai toisesta aiheuttanut minulle vähän väliä erittäin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Sen sanotaan hyvin kliseisesti olevan siellä, missä sydänkin. Olen pohtinut itsekseni erittäin useasti, missä se minun sydämeni sitten onkaan? Ajattelin tässä availla pohdintojani teillekin.

Suomi on aina ollut rakas synnyin- sekä kotimaani, jossa olen saanut kasvaa pienestä viattomasta tytöstä aikuiseksi naiseksi kaikessa rauhassa. Kaiken tämän ajan olen saanut tuota kaikkea tehdä ollessani samalla oma itseni ja vapaasti edustaen sitä, mitä olen. On ollut kuitenkin enemmän ja vähemmän niitä hetkiä, jolloin en ole syystä tai toisesta kokenut olevani oikeassa paikassa muiden silmissä.

22 vuotisen elämäni aikana olen naapurimaan matkoja mukaan laskematta tehnyt kaksi matkaa Euroopan ulkopuolelle. Toinen näistä matkoista oli matka juurilleni Somalimaahan, Somaliaan. Jos jokin kokemus on elämää mullistava, oli tämä minulle sellainen.

Ennen matkaa ajatuksissa pyörineet kauheat mielikuvat sisällissodan turmelemasta maasta muuttuivat kuukaudessa rakkaudeksi maata kohtaan. Maa, jonka turvallisuuden takaamisen parissa isoisäni olivat tehneet töitä. Toinen menettikin henkensä kyseistä maata puolustaessaan. Maa, jonka päättäjät turmelivat vanhempieni turvallisen lapsuuden. Koin ristiriitaisia tunteita siitä, että rakastuin kyseiseen maahan.

Kuukauden päivät kuluivat, omat mielikuvat muuttuivat ja aloin löytämään paikkani omassa kotimaassani. Ympärillä näkyi pelkkää samankaltaisuutta edustavia ihmisiä ja hymyä tuli vastaan nurkasta kuin nurkasta. Häkellyin siitä, kuinka vähästä ihmiset pystyivät olemaan onnellisia. Ihmiset hymyilivät toinen toisilleen, ikään kuin olisivat olleet tuttuja jo ennestään. Oli lämmintä ja kaikki näyttivät onnellisilta. Tuntui siltä, että koti voisi mahdollisesti olla siellä.

                                            

Ensimmäiset viikot kuitenkin enteilivät kaikkea muuta kuin rakkautta. Kulttuurishokki. Sana, jonka merkityksen opin tuntemaan näinä viikkoina. Ihmiset tulivat katsomaan (sanan oikeassa merkityksessä) meitä ja juttelemaan kanssamme. Kaikilla oli hurjasti asiaa ja kerrottavaa. Jopa tuntemattomat halusivat tietää, mitä sinulle kuuluu ja kuinka perhe voi. Tätä en voinut käsittää. Olin aina pitänyt itseäni sosiaalisena ja kaikkien ihmisten kanssa toimeentulevana ihmisenä, mutta opinpahan noiden ensimmäisten viikkojen jälkeen, etteivät kaikki tilanteet missään nimessä ole samanlaisia.

Kaikesta samankaltaisuudesta ja ihanuudesta huolimatta, huomasin muilla olleen jo mielikuva meistä valmiina. Olimme ne ”ulkomaalaiset” lapset, jotka tuotiin kotimaahansa oppimaan omaa kulttuuriaan. Vaikka meissä virtasi sitä samaa verta ja ulkonäkö oli samanlainen muihin verrattuna, olimme aina ne länsimaalaiset. Tätä emme käsittäneet. Olimme Suomessa aina ne ”maahanmuuttajat” ja Somaliassa olimme ”länsimaalaiset”. Heräsi jopa itselleen kysymys siitä, että kuka oikein olen ja minne kuulun?

Ei ole helppoa olla erilainen nuori. Vaikka olisit miten samanlainen, olet kuitenkin täysin erilainen. Tähän yhdistettynä perus nuoren ihmisen ajatusmaailma. Täysin mahdoton kombo. Normaalit nuoren suuret elämän kysymykset ovat asteikolla miljoonasti suurempia. 

En ole itse henkilökohtaisesti vielä keksinyt vastausta tähän koti –kysymykseen. Olen päättänyt ottaa tuon kliseisen lausahduksen kodin ja sydämen samassa paikassa olemisesta, hyvin sananmukaisesti. Tällä hetkellä koti on Suomessa ja tähän asti täällä se on ollutkin. Tiedän, että Suomessa en tule luultavasti koko elämääni viettämään, mutta en kuitenkaan osaa vieläkään kuvitella viettäväni elämääni täysin muualla. Päivä kerrallaan ja tunnustellen, eiköhän se vastaus löydy jossain vaiheessa :)

- Khadra